Lasinpuhallus on ollut minulle kutsumus. 9-vuotiaana päätin, että minusta tulee aikuisena lasinpuhaltaja. Kun kokeilin lasia ensimmäisen kerran itse, olin heti koukussa. Lasinpuhalluksen opiskelu ei ollut missään nimessä valitan – se oli vain pakko tehdä.

Uskon että kokemus materiaalista antaa minulle tiettyjä vahvuuksia muotoilijana. Tiedän ainakin, mitä tekijältä voi odottaa. Suunnittelu prosessia auttaa, että tietää esim. sen, että paljonko materiaalia menee ja paljonko se maksaa. Varsinkin, jos ei halua, että mitään menee hukkaan.

Minulle se on ainakin tärkeää, koska itse pyrin elämässä muutenkin minimalistisuuteen. Siksi minusta kaunis esine onkin sellainen, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Eikä se tarkoita, etteikö esine voisi silti olla esteettinen. Minulle ensisijaista on kuitenkin myös se, että esinettä voi käyttää.

Maailmassa on kuitenkin ihan tarpeeksi tavaraa jo valmiiksi. Ihanteellista minulle olisinkin, että voisi suunnitella tuotteita, joista olisi apua. Vaikkapa reumaatikoille, koska olen itsekin sellainen.

Palo hommaan syntyykin mielestäni siitä, että on tunne siitä, että tekee jotain oikeasti tärkeää. Että oma toiminta on osa jotain isompaa.