​​​Suomen lasimuseo käynnisti vuoden 2024 alussa käsityönä valmistettuun lasiin liittyvän aineettoman kulttuuriperinnön tallennushankkeen. Hankkeen tuloksena syntyi videosarja Taitoa ja taituruutta – Suomalainen käsityönä tehty lasi, joka nostaa esiin suomalaisen lasin perinteenkantajia ja suomalaisena pidettäviä lasin valmistuksen työskentelytapoja.
Videosarja on julkaistu tammikuussa 2025 kansallisessa Finna.fi- ja kansainvälisessä Europeana- hakupalveluissa. Hanke toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erityisavustuksella.

​

Videosarja koostuu viidestä haastattelusta sekä kahdesta tekniikkavideosta. Tekniikkavideoissa esitellään tyypillisiksi suomalaisiksi lasinpuhallustekniikoiksi mielletyt käytännöt: muottitekniikalla valmistettu filigraani ja tikkuilma-tekniikka. Videot havainnollistavat pääkohdat molempien tekniikoiden valmistusvaiheista.

​

Esimerkkinä tikkuilma-tekniikasta toimii Timo Sarpanevan suunnittelema Orkidea-taide-esine, jota olivat puhaltamassa Tero Välimaa ja Arto Vilkki Iittalan lasitehtaalta. Filigraanin tekoa kuvattiin Osuuskunta Lasismissa Riihimäellä, ja puhaltajina toimivat Kaappo Lähdesmäki sekä Paula Hjelt. Haastatteluissa puolestaan ääneen pääsevät eri ikäiset ja taustaiset suomalaisen lasin taitajat: lasinpuhaltaja ja muotoilija Anna Schroderus, lasinpuhaltaja ja lasitaiteilija Paula Pääkkönen, lasinpuhaltaja Kaappo Lähdesmäki sekä lasinpuhaltajamestarit Jaakko Liikanen ja Heikki Punkari. 

​

Videosarjan tuotantoryhmän ydintiimin muodostivat Suomen lasimuseon kokoelma-amanuenssi Elina Karila, digitaalisten sisältöjen tuottaja Ella Tommila ja museoassistentti Kati Ranta. Tuotantoon osallistuivat myös museomestari Lari Lätti, kokoelma-assistentti Matilda Grönberg, yleisötyön amanuenssi Tuija Vertainen sekä museonjohtaja Hanna Mamia-Walther.

​

Aineettoman kulttuuriperintötyön hengessä hankkeessa tavoitteena oli nostaa esille perinteenkantajien ja yhteisöiden merkitystä perinteen ylläpitäjinä. Tämän vuoksi hanke toteutettiin yhteistyössä Suomen lasialan verkoston kanssa (The Finnish Network of Handmade Glass), joka ylläpitää ja kehittää lasiin liittyvää aineetonta kulttuuriperintötyötä. Verkoston jäsenet osallistuivat hankkeen sisällön suunnitteluun ja heidän asiantuntemustaan hyödynnettiin muun muassa haastattelukysymysten teemojen ja kuvattavien tekniikoiden ideoinnissa sekä haastateltavien valinnassa. Hankkeen asiantuntijana toimi myös Suomen lasimuseon entinen amanuenssi ja lasialan asiantuntija Uta Laurén. 

​

Videosarja tekee näkyväksi ja saavutettavaksi lasiin liittyvää aineetonta kulttuuriperintötyötä. Tavoitteena on lisätä suomalaisen lasin ja lasialan perinteentaitajien näkyvyyttä ja arvostusta niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti. Tallennushanke jatkaa Suomen lasimuseon jo aikaisempina vuosina tekemää työtä suomalaiseen käsityönä valmistettuun lasiin liittyvän aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Samalla hanke kytkeytyy tärkeään tapahtumaan: käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tieto, taito ja tekniikka hyväksyttiin Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon joulukuussa 2023.

​

Haastatteluissa tavoitteena oli selvittää, miten lasinpuhallukseen liittyvä tietotaito siirtyy ja mikä tekee suomalaisesta lasinpuhalluksesta omaleimaista. Haastatteluiden kysymysrunko oli lähtökohtaisesti kaikille sama, mutta videoissa pyrittiin ottamaan huomioon jokaisen haastateltavan tausta myös personoiduilla kysymyksillä. Haastatteluissa kukin perinteentaitaja pohti omaa osaansa lasinpuhalluksen perinteen jatkumossa ja lasialan eteenpäin viejänä. Perinteen siirtymisen lisäksi haastatteluiden keskeisinä teemoina ovat muun muassa puhaltajan ja muotoilijan välisen yhteistyön merkitys suomalaiselle lasialalle sekä miten alaa voidaan pitää elinvoimaisena ja kehittää tulevaisuuteen.

​

”No sehän siirtyy tekemällä”

​

Haastatteluiden keskeisimmät kysymykset liittyivät perinteen siirtymiseen: miten ja keneltä taidot on opittu ja miten lasialan perintöä viedään eteenpäin. Vaikka haastateltavat olivatkin taustaltaan hyvin erilaisia, mielipide perinteen siirtymisestä on hyvin yksimielinen: perinne siirtyy käytännön tekemisen ja kokemisen kautta. Tieto ja taito ovat siirtyneet aina toisten puhaltajien työskentelyä seuraamalla, mitä pidetään edelleen tärkeänä osana oppimisprosessia – tapahtuipa seuraaminen nykyisin verstaalla tai videoiden välityksellä. Myös erilaiset workshopit nostettiin esiin tärkeinä tilaisuuksina, joissa tieto ja taito välittyvät eteenpäin myös kansainvälisellä tasolla.

​

Erityisesti myönteinen asenne tiedon ja taidon jakamiseen sekä nuorten puhaltajasukupolvien opettamiseen korostui haastatteluissa. Lasialan eteenpäin viemiselle merkityksellisenä asiana pidettiin etenkin koulutusta. Asenne luo kontrastia aiempiin vuosikymmeniin, jolloin taitojen oppiminen ollut enemmän nuorten puhaltajien omalla vastuulla, ja tietotaidon jakamiseen on saatettu suhtautua hieman kielteisesti. (Liikanen 2024, Punkari 2024.)

​

Monet haastateltavat ovat ottaneet lasin ilosanoman eteenpäin viemisen sydämensä asiaksi: uusia lasintekijöitä tuetaan mielellään esimerkiksi ottamalla heitä työharjoitteluihin ja muuten neuvomalla, kun joku apua tarvitsee. Hyvällä vuorovaikutuksella ja suhteiden ylläpidolla eri lasinpuhaltajasukupolvien välillä on merkityksellinen rooli perinteen siirtymisessä.

​

Mahdoton mahdolliseksi: muotoilijoiden ja puhaltajien yhteistyöstä

​

Muotoilijoiden ja lasinpuhaltajien yhteistyö on aina ollut tärkeä osa suomalaisen lasin menestystarinaa. Haastatteluissa haastateltavat pohtivat yhteistyön merkitystä, sen onnistumisia ja vaikeuksia. Muotoilijoiden ja lasinpuhaltajien yhteistyöllä on ollut suuri merkitys uusien innovaatioiden kehittämiseen erityisesti tehdasympäristössä, jolloin kokonainen verstakko on voinut olla vain kokeilemassa ja työstämässä erilaisia ideoita taiteilijan tai muotoilijan kanssa. Nykyisin kuitenkin erityisesti pienissä studioissa yhteistyötä rajoittavat taloudelliset aspektit. Työskentely on kallista, joten harvemmin kokeiluita voidaan tehdä vain kokeilun halusta. Tällöin myös uusia innovaatioita voi jäädä syntymättä. (Lähdesmäki 2024.)

​

Yhteistyö on kuitenkin monin tavoin inspiroivaa, sillä sen kautta puhaltaja pääsee paremmin sisälle taiteilijan pyrkimyksiin. Jossain määrin lasinpuhaltajan tehtävä onkin tehdä mahdottomasta mahdollista. Erityisen innostavaa molemmille osapuolille on, kun jokin mahdottomaksi luultu asia onnistuukin. (Pääkkönen 2024.)

​

Vaikka yhteistyö näyttäytyy tärkeänä kaikille haastateltaville, se ei aina ole helppoa. Jokainen työskentelee omalla persoonallaan ja yhteistyön onnistuminen voi riippua pitkälti henkilökemioista (Lähdesmäki 2024). Joskus esimerkiksi taiteilijoiden on vaikeaa joustaa omista mielipiteistään, mikä voi hankaloittaa työskentelyä. Ristiriidatkaan eivät silti välttämättä tarkoita epäonnistumista, vaan ne voivat myös luoda uusia innovaatioita. Yhteistyö vaatii kommunikointia ja kompromisseja, mutta myös ennakkoluulottomuutta ja kokeilun halua.

​

Taitoa, taituruutta ja aimo annos asennetta

​

Kysymys perinteisesti suomalaisesta tekniikasta osoittautui jokseenkin haastavaksi, sillä lasinpuhalluksen tekniikoiden koettiin olevan melko universaaleja. Erot näkyvät ehkä vain pienissä yksityiskohdissa, joilla esimerkiksi helpotetaan omaa työskentelyä. Työvälineetkin ovat käytännössä samoja missä tahansa. Alan ammattilainen kyllä tietää mitä niillä pitää tehdä, joutuipa puhalluspillin varteen Suomessa tai vaikka Saksassa (Liikanen 2024). Sekä Suomen lasialan verkosto että haastateltavat nostivat kuitenkin esille suomalaisina tekniikoina tikkuilma-tekniikan sekä muottiin tehdyn filigraanin, jotka päädyttiin tallentamaan myös osaksi videosarjaa. Myös muottiin puhallus ja rengastekniikka nostettiin haastattelussa esiin tekniikoina, joissa on Suomessa omat vivahde-eronsa muihin maihin verrattuna.

​

Tällä hetkellä katoamisvaarassa oleviksi tekniikoiksi nimettiin muun muassa filigraani, pyörittäen puhaltaminen sekä studiolasin puolelta läpivärjätty lasi ja peililasi. Hetkittäiseksi uhaksi erityistekniikoiden säilymiselle koettiin tekniikoiden käytön vähentyminen ja keskittyminen vain teknisesti yksinkertaisempien esineiden tekoon. Toisaalta koettiin, että tilanne on hieman parantunut verrattuna 1970–1980-lukuihin, jolloin massatuotanto uhkasi syrjäyttää käsin valmistettuun lasiin liittyvät kädentaidot (Liikanen 2024). Pohjimmiltaan tekniikoiden säilymisen kannalta on kyse koko ammattitaidon säilymisestä – erikoisemmatkin tekniikat on mahdollista elvyttää niin pitkään kuin löytyy joku tarpeeksi taitava tekijä (Lähdesmäki 2024). Tärkeänä osaamisen ylläpitämiselle pidettiin muun muassa mahdollisuutta erityistekniikoiden opetteluun oman kiinnostuksen ja tarpeen mukaan. Erityistekniikat voivat olla haastavia, mutta niiden opettelusta voi olla valtavasti hyötyä myös muiden tekniikoiden hallinnassa.

​

Lasialan ammattilaisia on Suomessa vain pieni joukko, ja koko ala on vaarassa kadota. Suomessa toimii enää yksi lasitehdas ja alan työpaikat ovat enenevissä määrin yksityisten pienten lasistudioiden varassa. Erityisesti uransa alussa oleva nuori lasinpuhaltaja tai muotoilija on vaarassa luisua pois alalta, jos alan työllistymismahdollisuudet ovat heikot (Pääkkönen 2024). Pelkkä hyvä koulutus ei takaa työllistymistä, minkä vuoksi on tärkeää löytää keinoja vastavalmistuneiden tukemiseen.

​

Lasialan tulevaisuus näyttäytyy haastattelujen myötä hieman kaksijakoiselta: toisaalta lasiala on saanut viime aikoina paljon näkyvyyttä ja lasista ollaan kiinnostuneita monella alalla, mutta toisaalta alaa varjostavat yhä pienenevä ammattikunta sekä vallitseva taloustilanne. Ilman ostavaa asiakasta tuotteiden tekeminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Siksi kaikenlainen näkyvyys lasialalle koettiin tärkeäksi, ja erityisesti omien töiden esille saamisen sekä Suomessa että ulkomailla koettiin edistävän koko alaa.

​

Haastatteluiden perusteella suomalainen käsin valmistettu lasi vaatii taitoa ja taituruutta, mutta myös paljon asennetta. Asenne näkyy ennen kaikkea siinä, miten alaan suhtaudutaan ja miten halukkaita alan ammattilaiset ovat pitämään lasinpuhalluksen perinnettä yllä jakamalla omaa tietotaitoa ja tukemalla toisia puhaltajia. Fyysisesti vaativalla alalla asenne omaan työhön on äärimmäisen tärkeää: lasinpuhallus vaatii innostuneisuutta, kokeilunhalua ja ennakkoluulottomuutta, mutta samalla myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Ehkä myös ripauksen hullutta (Punkari 2024). Sen vuoksi juuri asenne on yksi lasialan tärkeimpiä elinvoimaisuuden edellytyksiä.

​

Lähteet:

Haastattelu Anna Schroderus 17.4.2024
Haastattelu Paula Pääkkönen 29.4.2024
Haastattelu Heikki Punkari 8.5.2024
Haastattelu Jaakko Liikanen 10.6.2024
Haastattelu Kaappo Lähdesmäki 10.6.2024

 

​

Taitoa ja taituruutta – Suomalainen käsityönä tehty lasi -videosarjaan voi tutustua Finnassa ja Europeanassa. Videot ovat esillä myös Finnishglass.fi-sivustolla.