top of page

Lasinpuhallusperinne ansaitsi
Unescon tunnustuksen
Glassblowing tradition gained
the Unesco recognition
Suomi on ollut vuosikymmenten ajan kansainvälisesti tunnettu lasimuotoilustaan. Käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tieto, tekniikat ja taito on myös liitetty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Suomen lasimuseo toimi hakemuksen alulle panijana Suomessa ja koordinoi hanketta kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2021 Opetus- ja kulttuuriministeriö valtuutti Museoviraston koordinoimaan hakemusta yhdessä Suomen lasimuseon ja lasialan toimijoiden kanssa.
Unesco hyväksyi Suomen ja viiden muun maan hakemuksen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon Botswanassa 6.12.2023. Monikansallisessa hakemuksessa olivat Suomen lisäksi mukana Ranska, Saksa, Espanja, Tšekki ja Unkari.
Unescon tunnustus tukee entisestään suomalaisen lasin arvostusta maailmalla. Suomen lasimuseo jatkaa aktiivisella otteellaan lasialan hyväksi tehtävää suojelutyötä, osana kansallista ja kansainvälistä lasialan verkostoa.
Suomen lasimuseo muun muassa tallentaa kokoelmiinsa erityisesti suomalaisina pidettäviä lasin valmistuksen työskentelytapoja ja työkaluja, elvyttää perinteisiä käsityötaitoja esimerkiksi kansainvälisissä projekteissa ja työpajoissa sekä jatkaa perinteen taitajien haastatteluja.
Finland has been known for its glass design for decades. The knowledge, techniques and skills of handmade glass have been also added to the Unesco’s lists of intangible cultural heritage.
The Finnish Glass Museum initiated the application process and coordinated the project for ten years. In 2021 the Ministry of Education and Culture authorised the Finnish Heritage Agency to coordinate the application together with the Finnish Glass Museum and individual glass industry operators.
The application from Finland and five other countries was accepted to the List of Intangible Cultural Heritage by Unesco in Botswana on the 6th of December, 2023. The other countries involved were France, Germany, Spain, Czechia and Hungary.
The recognition of Unesco strengthens the support and appreciation of Finnish glass internationally. The Finnish Glass Museum remains active in the preservation of the glass industry, as a part of the national and international glass industry network.
The Finnish Glass Museum preserves especially Finnish tools and methods, revives traditional handicraft making skills for example in international projects and workshops and continues recording interviews with Finnish masters.
bottom of page